Kuka olisi arvannut, että 1883 syntynyt Josesp H.Pilateksella olisi niinkin suuri merkitys ympäri maailmaa tulevina vuosikymmeninä. Hän syntyi Saksassa mutta muutti monien värikkäiden vaiheiden jälkeen 1920-luvulla Amerikkaan, jossa vähitellen vaimonsa kanssa alkoivat luoda Pilatesta. Hän oli myös keksijä 26 patentillaan. Sittemmin vuosikymmenien aikana Pilates on muuttunut mutta nyt 2000-luvun alussa ovat J.H.Pilateksen alkuperäiset Pilates-laitteet nousseet uudelleen esille.

Mitä Pilates on?

Fyysisenä tavoitteena oli kehittää hyvä fysiikkaa, hoikka lihaksisto ja hyvä lihastasapaino. Pilates-menetelmän kulmakiviä ovat hengitys, tietoisuus, vatsalihasten hallinta ja lantion stabilointi. Harjoituksilla pyritään vaikuttamaan syviin ja poikittaisiin vatsalihaksiin sekä ala- ja keskiselän lihaksistoon. Näitä lihaksia harjoittamalla saavutetaan riittävä selkärangan tuki ja hyvä pohja rennoille liikkeille. Keskittymällä hengitykseen ja tuntumaan opetetaan harjoittelijaa sisäistämään, ” tuntemaan” oikeat liikeradat.

  • Pilateksessa ohjaajalla on tärkeä tehtävä varmistaa että oppilas oppii oikeat liikeradat, jolloin halutut tavoitteet saavutetaan. Ohjaaja myös näkee oppilaan kehosta missä ongelmat ovat, onko kyseessä esimerkiksi lyhyt lihas, väärin opeteltu asento tms. Pilateksesta on apua niin selkäkivuista kärsiville kuin myös ihmisille, joilla on huono ryhti eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa pilatesta, kertoo Pilatesta jo pitkään opiskellut ja opettanut Method Putkisto Lohjan Sirpa Innanen.

Pilates

Pilates-laitteet Lohjalle

  • Siitä on noin kaksi vuotta, kun tein investointipäätöksen ja hankin Pilates-laitteet tänne Lohjalle ja nyt minulla on niitä kolme erilaista täällä Lohjan salilla eli olemme edelläkävijä Suomessa, kertoo Sirpa.
  • Päätös ei ollut helppo, koska laitteet maksavat ja vaativat erilaisen tilan kuin perus lattia Pilates mutta uskoin jo silloin laitteiden tuomaan lisämahdollisuuteen ja niiden toimivuuteen – olihan tämä tavallaan paluuta siihen alkuperäiseen Pilateksen ajatukseen kehon täsmäkehittämisestä.
  • Pilates-laittetreenit ovat oheistreenejä ja jo yksi kerta viikossa riittää. Pilateksessa ohjaaja opettaa oppilasta missä järjestyksessä ja mitkä lihakset tekevät mitäkin eli treenit ovat täsmällisiä eikä ylimääräisiä liikkeitä tehdä – jokaisella liikkeellä on merkityksensä ja jokainen liike selitetään myös oppilaalle. Tämä tarkoittaa ettei Pilateksessa ole niitä monelle muulle lajiharjoitteelle ominaisia ”huiteluita”, joiden merkitys ja hämärän peittoon. Pilates on täsmäliikuntaa, missä koko kehoa treenataan ja se sopii yhtä hyvin miehille kuin naisille, nuorille ja vanhemmille. Ikä on oikeastaan tietyllä lailla hyväksi, koska iän mukana tulee usein myös maltti sillä tulokset eivät tule yhdellä kerralla. Laite-Pilates tai Pilates-laite treenit ovat joko yksilötreenejä tai pienryhmissä tapahtuvaa ohjaajan valvomaa treenausta, sillä jokaisen ihmisen keho on erilainen ja jokainen keho vaatii hieman erilaisen treenauksen.
  • Ohjaajan merkitystä ei voi Pilateksessa unohtaa missään vaiheessa. Useat lääkäritkin suosittelevat selkäkivuista kärsiville potilaille Pilatesta ja jopa Suomen jääkiekkoleijonat ja monet huippu-urheilijat ympäri maailmaa käyttävät Pilatesta lisätreeninä ja täsmä ”aseena” kehon hallintaan ja –kehittämiseen. Paikallisesti esimerkiksi ratsastajat, golffaajat ja kehonrakennusta harrastavat ovat kokeneet Pilateksen toimivan ja tuovan lisäymmärrystä oma kehon toimintaan. Yksi tunnetuimmista suomalaisista Pilates-urheilijoista on tennisässämme Jarkko Nieminen, joka on avoimesti tuonut esille miten Pilates on tullut hänen treeneihinsä vuodesta 2004 ja mitä se on vaikuttanut lihasten toimintaan ja liikeratoihin.