Ystävänpäivänä on hyvä muistaa myös eläimiä
Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa muinaisen Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15 helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa Sittemmin varsinkin Yhdysvalloissa Ystävänpäivä sai erilaisen merkityksen jo 1800-luvun alkupuolelta ja Suomeen se saapui nykymuodossaan 1980-luvulla (kalenteriin 1987). Mutta jos sanonnassakin sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä, otetaampa katsaus muutamaan helpohkoon eläinseuralaiseen ja aloitetaan pienistä jyrsijöistä ja kaneista.
- Hamsterit, gerbiilit, hiiret, rotat, marsut ja kanit ovat jo pitkään kuuluneet ystäviemme ja kotieläintemme/seuraeläintemme joukkoon ja tällainen pieni eläinystävä on useasti helppo hoitoinen ja siten sopiva ensimmäiseksi eläinystäväksi, kertoo Jenni Saatsi Lohjan Faunattaresta.
- Kaneista suosikkeja ovat hermeliinikanit. Hermeliinikani on lemmikkikani-rotu. Kanien luonnetta on vaikea määritellä, sillä jokainen kani on oma yksilönsä. Useimmiten hermeliinit ovat kuitenkin touhukkaita, hellyydenkipeitä, vilkkaita ja itsenäisiä. Hermeliinit elävät 6–10-vuotiaiksi, kuten kanit normaalistikin, kertoo Jenni.
Tällaiset eläinystävät ovat soveltuvia jo alakouluikäisille lapsille mutta allergia ja astmaperheiden tulee harkita tarkkaa eläimen hankkimista. Eläintä hankkiessa kannattaa keskustella eläinliikkeen asiantuntijan kanssa ja kertoa esimerkiksi hakeeko itselleen seuralaista vai esimerkiksi paria toistensa seurassa viihtyvää vipeltäjää.
-Jokaisessa lajissa on omanlaisia persoonia ja mitä enemmän asiakas kertoo haluistaan ja tarpeistaan liittyen eläinystävään, niin sitä parempaan lopputulokseen päästään niin ihmisen kuin eläimen suhteen.
Akvaario kotiin
Suomessa on tuhansia akvaarioharrastajia ja miksei olisi, onhan akvaariolla tutkitusti mieltä rauhoittavia vaikutuksia ja siksi niitä löytyy monista sairaaloista ja lääkärien vastaanotoilta, päiväkodeista.
- Akvaarioharrastamisen aloittaminen on varsin helppoa. Esimerkiksi meiltä saa ilmaisen perusoppaan ja liikkeestä löytyy kaikki tarvittava niin pienen kuin isomman akvaarion tarpeisiin lähtien tekniikasta, kasveista, koristeista kymmeniin eri kalalajeihin, kertoo Markku Hottinen Virkkalan Okalinnusta. Aloittelijalle sopiva akvaarion koko on sadasta litrasta ylöspäin, koska sen kokoisissa altaissa on helpompi pitää vesiarvot vakaana, ja kalojakin voi ottaa useampia lajeja Isosta akvaariosta voidaan puhua kun akvaarion koko ylittää 300 litraa. Tunnetuimpia ja yleisimpiä akvaariokaloja ovat miljoonakalat, lehtikalat, platyt, miekkapyrstöt, kultakalat, seeprakalat, rihmakalat, partamonnit sekä tetroista ja barbeista muun muassa neontetra, kirsikkatetra ja tiikeribarbi. Akvaarion koko määrää pitkälti myös siihen sopivat kalalajit: esimerkiksi lehtikaloja ja kultakaloja ei pitäisi kasvattaa kuin suurissa, monen sadan litran vetoisissa akvaarioissa. -Akvaariossa ei ole pakko pitää kaloja, on mahdollista rakentaa ja harrastaa myös kasviakvaarioita tai suunnata mielenkiintonsa muihin vesieliöihin kuin kaloihin, kertoo Markku. Vaikka akvaarioharrastaminen on periaatteessa helppoa, ei kysymysten esittäminen ole tyhmyyttä eikä kiellettyä vaan aina kannattaa kysyä neuvoja asiantuntijalta.
- Perus kalakokoonpano kotiakvaariossa (200-litraisessa) kostuu yhdestä keskivedessä liikkuvasta pikkukalaparvesta (esimerkiksi neontetroja), pääkaloista, kuten pienehköstä kirjoahvenpariskunnasta, ja pohjalla oleskelevista monneista, kuten partamonnista ja pienestä nuolimonniparvesta.
- Akvaarion hoidon päivittäisiin toimiin kuuluu kalojen ruokinta ja akvaarion sähkölaitteiden toiminnan tarkistaminen. Osittainen vedenvaihto tulisi tehdä joka toinen viikko, jolloin tulisi tarkistaa myös vesiarvot. On myös muistettava tarkkailla kalojensa terveydentilaa.
Kissa vai koira?
Tähän kysymykseen emme edes pyri vastaamaan koska oikeata vastausta ei ole. Varmaa on että kissat ja koirat ovat hyvin erilaisia ja molemmista lajeista löytyy varmasti ystäviä ihmisille – kaipaat sitten liikkuvaa tai makoilevaa ystävää. Mutta hankit sitten eläimen kuin eläimen, oli se hamsteri, rotta, akvaariokala tai kissa – harkitse ennen hankintaa, kysy neuvoja ja toivottavasti päädyt valintan joka tuo sinulle uuden eläinystävän pitkäksi aikaa.
Löydä uusia kasinoita kasinoilmansuomenlisenssiä.com.